Kiekkohaita vastaan tavoitteena ehjä jääkiekko-ottelu

Lauantaina Liekeille hävinnyt HC Mean Machine palaa ammeeseen keskiviikkona, jolloin se kohtaa kotiottelussa Salon Kiekkohait.

Masiina on tällä kaudella ottanut tavakseen pelata kustakin pallopelistä vain 20, 30 tai 40 minuuttia. Viimeistään kolmannessa erässä mansikkadaiquirien ja turkulaisen hameväen huumaava yhdistelmä on alkanut kiinnostaa jääkiekkoa enemmän, jolloin vastustaja on päässyt peliin mukaan ja pahimmassa tapauksessa korjannut koko potin. Näin kävi myös 3-8-tappiossa Liekeille.

Sarjassa Masiina on viidentenä. Eroa jumbokolmikkoon on kuusi pistettä, mutta katseet on päätetty suunnata eteenpäin eikä olkapään yli. Ainakin kaksi edellä olevaa joukkuetta, Kiekko-67 ja Liekit, ovat vielä iskuetäisyyksillä. Niiden ohittaminen vaatii kuitenkin tämänhetkisen 4-0-4-saldon parantamista ja 60 minuutin ehjiä esityksiä.

Sellainen tarvitaan jo keskiviikkona Kiekkohaita vastaan. KIekkohait on jokseenkin yllättäen hävinnyt kaikki kuusi otteluaan. Iso osasyy tähän on varmasti se, että joukkue on tehnyt vasta 22 uunia. Rautaliiga on nimittäin sarja, jossa noin 3,5 maalin ottelukohtaisella keskiarvolla tulee äkkiä äitiä ikävä, ainakin jos omasta maalista ammennetaan vulkanoitua kumia 170 gramman osissa yli kaksinkertaista tahtia.

Kiekkohait on kuitenkin potentiaalinen joukkue, joka on viime kausien ajan yleensä haastanut Mean Machinen tiukasti. Tämän kauden ensimmäinen, Salossa pelattu kohtaaminen päättyi Masiinan 8-6-vierasvoittoon. Sanomattakin on selvää, että tuolloinkaan Mean Machine ei vaivautunut pelaamaan koko 60 minuuttia. Tuolloin toimittiin kuitenkin sikäli alkukauden teeman vastaisesti, että suurimmat penailut puppeloitiin alta pois jo alkuillasta ja trendi oli nousujohteinen. Pisteet vietiin lopulta kolmannen erän kirillä.

Keskiviikkona Masiina pääsee otteluun täydellä kokoonpanolla. Rosterin ilollismielisin asia on puolustaja Jarno Kallionpään tervehtyminen pelikuntoon lonkkavamman jäljiltä. Myös Samu Stranius on vaihteeksi terve, mikä jo sinällään on huomionarvoinen tapaus. Maalivahtiosastolta puuttuu Taneli Sinisalo, jonka kymppitilin täyttymisessä yllättävintä on se, että siihen meni kahdeksan ottelua. Muista syistä sivussa ovat Tuukka Venho, Niko Virta (tunnollinen sairastelu), Saku Laakso (metsäleikit) sekä Niklas Kauppi (ei osaakaan pelata).

KIekkohait-ottelun kokoonpano:

17 Tuomas Kosunen - 88 Jami Rantala - 22 Joonas Nabb
45 Niko-Pekka Aho - 91 Mikko Turpeinen - 77 Sami Partanen
15 Elias Tuomainen - 19 Olli-Pekka Raunio - 39 Ville Salopää
33 Christopher Cousinerie - 74 Juhavaltteri Salminen - 40 Samu Stranius

6 Ville Kinnunen - 44 Tuomas Lehti
14 Jani Virtanen - 4 Bill Lindblad
55 Jarno Kallionpää - 7 Verner Lauttia

29 Jesse Eskola

HC Mean Machinen ja Kiekkohaiden välinen ottelu alkaa Varissuon jäähallissa kello 20.00. Tervetuloa!


20.11.2013 11:46


Jennica @ 02.01.2017 05:38
Älskar formuleringen ”Incidences är romanen om den 53-Ã¥rige unsevriitetsläraren i litterär gestaltning som förför sina kvinnliga studenter, en efter en, ”Dessa franska intellektuella män och deras dragningskraft pÃ¥ unga kvinnor. Jag mÃ¥ste ta reda pÃ¥ mer om Djian.Tack för tipset!




Shanna @ 02.01.2017 08:27
I'd ventrue that this article has saved me more time than any other.




Taran @ 02.01.2017 08:44
So much info in so few words. Tosotly could learn a lot.




Prudence @ 02.01.2017 14:46
... 2-gie wcielenie niejakiego Stana TymiÅ„skiego? I tylko zamiast czarnej teczki ma dwururkÄ™ i jest na dodatek hrabiÄ…?Z drżeniem myÅ›lÄ™ o tym, że tzw. przeciÄ™tny wyborca opamiÄ™taÅ‚ siÄ™ wówczas dopiero w ostatniej chwili.*******Ducha nie traćmy. PamiÄ™tajmy, że oprócz funkcji reprezentacyjnej konstytucja daje prezydentowi jeszcze inne prerogatywy. I zabiegajmy o uruchomienie wyobraźni rodaków. Co bÄ™dzie jeÅ›li Ma(K‚aÅzekrCASA)somorowski bÄ™dzie podpisywaÅ‚ miÄ™dzynarodowe traktaty...???Brrr.


Nimi:
Sähköposti:
Powered by CuteNews
Uutisarkisto

17.11.2015: Raketit jäivät telineisiin Loimaalla
7.11.2015: Ennakko: Kauden toinen RNK-voitto tähtäimessä
6.11.2015: Pirteä esitys, rumat lukemat - ParSport vahvempi Varissuolla
31.10.2015: Ennakko: Vieraita Urjalasta
30.10.2015: Kiekko-67 pudotti Masiinan kyydistä päätöserässä
28.10.2015: Ennakko: Sarjakärki vastassa Turun derbyssä
24.10.2015: Ennakko: Masiina haastaa Liekit divariklassikossa
23.10.2015: Otto Silvennoinen jättää Masiinan
23.10.2015: Kaarina HT luopuu sarjapaikastaan
20.10.2015: Maalintekoharjoitus Kaarinassa
14.10.2015: JKS vastaantulija Kinnus-Villen mankelissa
5.10.2015: Rockets kumoon kotiavauksessa
30.9.2015: Lari Rämö siirtyy Viikinkeihin
29.9.2015: Kauden avauksesta puhtaat paperit
26.9.2015: Seuralegenda Leo Bernoulli Masiinan peräsimeen
1.9.2015: Pelipaikkoja tarjolla kaudeksi 2015-16!
21.3.2015: Kausi päätökseen Raumalla
14.3.2015: Kotikausi päättyy RNK:ta vastaan
7.3.2015: Masiina haastamaan sarjakärkeä
28.2.2015: Urjalaan etsimään kadonnutta tasaisuutta
16.2.2015: Kasvot puhtaiksi kotiyleisön edessä
14.2.2015: Loppusarjan toinen puolisko käyntiin LäKiä vastaan
5.2.2015: Vaikeudet jatkuvat - Tigers vahvempi Varissuolla
4.2.2015: Alavireisten kohtaaminen Varissuolla
2.2.2015: Heikko ylivoima sulatti voiton avaimet
28.1.2015: Kotitaika tuhottiin välittömästi
17.1.2015: Lauantaina kevätkauden kotiavaus - kaatuuko USiKi kolmannen kerran?
12.1.2015: Päätöserän nukahdus maksoi pisteet
10.1.2015: Jatkosarja käyntiin Säkylässä
31.12.2014: Jani Virtanen palaa Masiinaan
11.12.2014: Voitto USiKista nihkeällä esityksellä
8.12.2014: Liekit vahvempi kotonaan
28.11.2014: Maailmanluokan sulaminen Raisiossa
16.11.2014: Kuuma ja tasainen kamppailu kääntyi Kisureiden voitoksi
15.11.2014: Kisurit vieraana Varissuolla
4.11.2014: Kiekko-67 toistamiseen vastassa tiistaina
2.11.2014: Yksi erä kiekkoa, kaksi Halloween-horroria
1.11.2014: Sarjakärki Masiinan vieraaksi
28.10.2014: Draaman kaari kuin Lämäristä
24.10.2014: Lähes täydellä rosterilla liikenteeseen
24.10.2014: Asunmaa HC Mean Machineen
18.10.2014: Lauantaina vastassa perinteinen vihulainen
16.10.2014: Lari Rämö ja Kristian Kosunen Masiinaan
15.10.2014: Rumasti tukkaan Tarvasjoella
11.10.2014: Kuoleva kunta Masiinankin kantona kaskessa
6.10.2014: Voittokantaan kotiluolassa
4.10.2014: Kauden ensimmäinen voitto kiikarissa
27.9.2014: Masiina jäi Kisureiden jalkoihin
27.9.2014: Lauantain haasteena TuK-V
23.9.2014: Topi Temonen Masiinaan
21.9.2014: Debytantin maali ei tuonut sankarin viittaa
20.9.2014: Kausi alkaa Kiekko-67:aa vastaan
19.9.2014: Kauden 2014-15 kapteenisto julki
17.9.2014: Masiina vahvistuu kuudella pelaajalla
17.9.2014: Niko Aho HC Mean Machinen päävalmentajaksi
19.5.2014: HC Mean Machinen taustoilla muutoksia
6.4.2014: Haluatko pelata Masiinassa kaudella 2014-15?
19.3.2014: Mean Machine lahjoittaa huivin Hillsborough'n muistojuhlaan
13.3.2014: Masiina suli kauden päätöksessä
8.3.2014: KK-V-ottelun kokoonpano
6.3.2014: KK-V-ottelun digiotteluohjelma nyt netissä
5.3.2014: Synkälle kaudelle jatkoa Paraisilla
25.2.2014: KuKi luisteli HC Mean Machinen yli
23.2.2014: KuKi sunnuntaina Varissuolle
16.2.2014: TarU murskasi vajaamiehisen Masiinan
15.2.2014: Lauantaina TarUn vieraaksi
13.2.2014: Kiekko-67 nousi viime sekunnilla tasoihin
12.2.2014: Turun herruus jakoon kauden viimeisessä derbyssä
2.2.2014: Tappio Uudenkaupungin lauantaikävelystä
27.1.2014: Liekit kaatui loppuhetkien maaleilla
26.1.2014: Sunnuntaikiekkoa Varissuolla - vierailulla Liekit
22.1.2014: Virta ja Stranius sivussa kuunvaihteeseen
18.1.2014: EjL ei antanut Masiinalle mahdollisuuksia
17.1.2014: Eurajoella vain voitettavaa
13.1.2014: Tue Masiinaa - ryhdy kannattajajäseneksi!
13.1.2014: Loppusarja käyntiin niukalla tappiolla
12.1.2014: Jatkosarja alkaa sunnuntaina
18.12.2013: Väsymätön tulitus tuotti voiton RNK:sta
17.12.2013: Alkusarja päätökseen RNK:n vieraana
15.12.2013: Liekit-ottelu päättyi katkeraan tappioon johtoasemasta
15.12.2013: Revanssi haussa Liekkejä vastaan
12.12.2013: Kiekko-67 kaatui kovan väännön jälkeen
11.12.2013: Kokoonpano keskiviikon paikallisotteluun
11.12.2013: Keskiviikon haasteena Kiekko-67
8.12.2013: Jo toistamiseen ruma tappio TarUlle
6.12.2013: 34 minuuttia unohtumatonta jääkiekkoa
4.12.2013: Paraisille äärimmäisen repaleisella kokoonpanolla
21.11.2013: Kiekkohait kaatui rutiinilla
20.11.2013: Kiekkohaita vastaan tavoitteena ehjä jääkiekko-ottelu
19.11.2013: Forssa-away jäi turistimatkaksi
16.11.2013: Hockey Night in Forssa: ennakko ja kokoonpano
10.11.2013: Masiinalle toinen peräkkäinen voitto
9.11.2013: Kokoonpano USiKi-otteluun
9.11.2013: USiKia vastaan haussa toinen peräkkäinen voitto
7.11.2013: Masiina voitti RNK Teamin selvästi
6.11.2013: Kokoonpano RNK-otteluun
6.11.2013: Keskiviikkona vastassa RNK Team
5.11.2013: Masiina ei pysynyt TarUn kyydissä
4.11.2013: Masiinan sivuilla uusi ulkoasu!
27.10.2013: Viikonloppu päättyi rumaan tappioon ParSportille