Sarjakärki Masiinan vieraaksi

Mean Machine kohtaa lauantaina kenties tähänastisen kautensa kovimman haasteen, kun Varissuolla vierailee Parsport.

Paraisilta ponnistava vierasjoukkue ei ole hävinnyt tällä kaudella vielä kertaakaan. Ainoa "tahra" Parsportin saldossa on avauskierroksen tasapeli toista kärkipään joukkuetta Tarvasjoen Urheilijoita vastaan. Parsportin maaliero on peräti 45-16, ja matkalla on kaatunut myös muita sarjan kärkijoukkueita.

Viime kaudella Masiina ja Parsport kohtasivat kolmesti, ja jokainen yhteenotto päättyi Parsportin selvään voittoon. Tämän kauden avauskohtaaminen onkin hyvä mittari Mean Machinen edistymisestä sitten viime kevään. Tähän asti lähes peliin kuin peliin on osunut 5-20 minuutin sysimusta jakso, jonka aikana omissa soi. Lauantaina moiseen ei ole varaa.

Masiina pääsee lauantain otteluun lähes täydellä kokoonpanolla. Viikko sitten loukkaantunut Tuure Sankari, Tuukka Venho, Miikka Skinnarla ja Kristian Kosunen ovat sivussa. Jo viime kaudella vemppaosastolle joutuneen Ville Salopään paluu on lähellä, mutta lauantai ei vielä ole Se Päivä. Masiinan rinki on kuitenkin tällä hetkellä melko leveä, joten sarjakärkeä lähdetään kiusaamaan lähes täydellä kokoonpanolla.

Ottelu alkaa Varissuolla lauantaina kello 19.50.


01.11.2014 13:49


Kaedon @ 02.01.2017 05:26
I like Your Article about Cheapest A8 Tablet PC available now, as low as 134USD/PC | China Eliocrcnets Wholesale – Consumer Electronics Gadgets Dropship From China Perfect just what I was looking for! .




Daysia @ 02.01.2017 06:10
An inruigting discussion is definitely worth comment. There’s no doubt that that you ought to write more about this topic, it might not be a taboo matter but typically folks don’t talk about such subjects. To the next! Kind regards!!




Rayann @ 02.01.2017 06:10
E eu aposto e ganho que onde Alonso tem maior retorno não é que falam bem dele não.A imrÃsesp£o que tenho é que nem o cachorro que ele tem gosta dele.




Mina @ 02.01.2017 06:12
Paula this is breathtaking and such beautiful use of that stamp. Love the lace and trims.Thank you Paula for sharing with us at TSC this month, good to have you back :) and good luck with the Prize DreneWish.sLywnaP.S. Is that fabric it is photographed against? It is seriously beautiful!




Nyanna @ 02.01.2017 08:24
I could read a book about this without finding such real-world apheoacprs!




Tessa @ 02.01.2017 14:55
Hi! I just wanted to ask if you ever have any problems with hackers? My last blog (wpdsorers) was hacked and I ended up losing months of hard work due to no back up. Do you have any methods to prevent hackers?


Nimi:
Sähköposti:
Powered by CuteNews
Uutisarkisto

17.11.2015: Raketit jäivät telineisiin Loimaalla
7.11.2015: Ennakko: Kauden toinen RNK-voitto tähtäimessä
6.11.2015: Pirteä esitys, rumat lukemat - ParSport vahvempi Varissuolla
31.10.2015: Ennakko: Vieraita Urjalasta
30.10.2015: Kiekko-67 pudotti Masiinan kyydistä päätöserässä
28.10.2015: Ennakko: Sarjakärki vastassa Turun derbyssä
24.10.2015: Ennakko: Masiina haastaa Liekit divariklassikossa
23.10.2015: Otto Silvennoinen jättää Masiinan
23.10.2015: Kaarina HT luopuu sarjapaikastaan
20.10.2015: Maalintekoharjoitus Kaarinassa
14.10.2015: JKS vastaantulija Kinnus-Villen mankelissa
5.10.2015: Rockets kumoon kotiavauksessa
30.9.2015: Lari Rämö siirtyy Viikinkeihin
29.9.2015: Kauden avauksesta puhtaat paperit
26.9.2015: Seuralegenda Leo Bernoulli Masiinan peräsimeen
1.9.2015: Pelipaikkoja tarjolla kaudeksi 2015-16!
21.3.2015: Kausi päätökseen Raumalla
14.3.2015: Kotikausi päättyy RNK:ta vastaan
7.3.2015: Masiina haastamaan sarjakärkeä
28.2.2015: Urjalaan etsimään kadonnutta tasaisuutta
16.2.2015: Kasvot puhtaiksi kotiyleisön edessä
14.2.2015: Loppusarjan toinen puolisko käyntiin LäKiä vastaan
5.2.2015: Vaikeudet jatkuvat - Tigers vahvempi Varissuolla
4.2.2015: Alavireisten kohtaaminen Varissuolla
2.2.2015: Heikko ylivoima sulatti voiton avaimet
28.1.2015: Kotitaika tuhottiin välittömästi
17.1.2015: Lauantaina kevätkauden kotiavaus - kaatuuko USiKi kolmannen kerran?
12.1.2015: Päätöserän nukahdus maksoi pisteet
10.1.2015: Jatkosarja käyntiin Säkylässä
31.12.2014: Jani Virtanen palaa Masiinaan
11.12.2014: Voitto USiKista nihkeällä esityksellä
8.12.2014: Liekit vahvempi kotonaan
28.11.2014: Maailmanluokan sulaminen Raisiossa
16.11.2014: Kuuma ja tasainen kamppailu kääntyi Kisureiden voitoksi
15.11.2014: Kisurit vieraana Varissuolla
4.11.2014: Kiekko-67 toistamiseen vastassa tiistaina
2.11.2014: Yksi erä kiekkoa, kaksi Halloween-horroria
1.11.2014: Sarjakärki Masiinan vieraaksi
28.10.2014: Draaman kaari kuin Lämäristä
24.10.2014: Lähes täydellä rosterilla liikenteeseen
24.10.2014: Asunmaa HC Mean Machineen
18.10.2014: Lauantaina vastassa perinteinen vihulainen
16.10.2014: Lari Rämö ja Kristian Kosunen Masiinaan
15.10.2014: Rumasti tukkaan Tarvasjoella
11.10.2014: Kuoleva kunta Masiinankin kantona kaskessa
6.10.2014: Voittokantaan kotiluolassa
4.10.2014: Kauden ensimmäinen voitto kiikarissa
27.9.2014: Masiina jäi Kisureiden jalkoihin
27.9.2014: Lauantain haasteena TuK-V
23.9.2014: Topi Temonen Masiinaan
21.9.2014: Debytantin maali ei tuonut sankarin viittaa
20.9.2014: Kausi alkaa Kiekko-67:aa vastaan
19.9.2014: Kauden 2014-15 kapteenisto julki
17.9.2014: Masiina vahvistuu kuudella pelaajalla
17.9.2014: Niko Aho HC Mean Machinen päävalmentajaksi
19.5.2014: HC Mean Machinen taustoilla muutoksia
6.4.2014: Haluatko pelata Masiinassa kaudella 2014-15?
19.3.2014: Mean Machine lahjoittaa huivin Hillsborough'n muistojuhlaan
13.3.2014: Masiina suli kauden päätöksessä
8.3.2014: KK-V-ottelun kokoonpano
6.3.2014: KK-V-ottelun digiotteluohjelma nyt netissä
5.3.2014: Synkälle kaudelle jatkoa Paraisilla
25.2.2014: KuKi luisteli HC Mean Machinen yli
23.2.2014: KuKi sunnuntaina Varissuolle
16.2.2014: TarU murskasi vajaamiehisen Masiinan
15.2.2014: Lauantaina TarUn vieraaksi
13.2.2014: Kiekko-67 nousi viime sekunnilla tasoihin
12.2.2014: Turun herruus jakoon kauden viimeisessä derbyssä
2.2.2014: Tappio Uudenkaupungin lauantaikävelystä
27.1.2014: Liekit kaatui loppuhetkien maaleilla
26.1.2014: Sunnuntaikiekkoa Varissuolla - vierailulla Liekit
22.1.2014: Virta ja Stranius sivussa kuunvaihteeseen
18.1.2014: EjL ei antanut Masiinalle mahdollisuuksia
17.1.2014: Eurajoella vain voitettavaa
13.1.2014: Tue Masiinaa - ryhdy kannattajajäseneksi!
13.1.2014: Loppusarja käyntiin niukalla tappiolla
12.1.2014: Jatkosarja alkaa sunnuntaina
18.12.2013: Väsymätön tulitus tuotti voiton RNK:sta
17.12.2013: Alkusarja päätökseen RNK:n vieraana
15.12.2013: Liekit-ottelu päättyi katkeraan tappioon johtoasemasta
15.12.2013: Revanssi haussa Liekkejä vastaan
12.12.2013: Kiekko-67 kaatui kovan väännön jälkeen
11.12.2013: Kokoonpano keskiviikon paikallisotteluun
11.12.2013: Keskiviikon haasteena Kiekko-67
8.12.2013: Jo toistamiseen ruma tappio TarUlle
6.12.2013: 34 minuuttia unohtumatonta jääkiekkoa
4.12.2013: Paraisille äärimmäisen repaleisella kokoonpanolla
21.11.2013: Kiekkohait kaatui rutiinilla
20.11.2013: Kiekkohaita vastaan tavoitteena ehjä jääkiekko-ottelu
19.11.2013: Forssa-away jäi turistimatkaksi
16.11.2013: Hockey Night in Forssa: ennakko ja kokoonpano
10.11.2013: Masiinalle toinen peräkkäinen voitto
9.11.2013: Kokoonpano USiKi-otteluun
9.11.2013: USiKia vastaan haussa toinen peräkkäinen voitto
7.11.2013: Masiina voitti RNK Teamin selvästi
6.11.2013: Kokoonpano RNK-otteluun
6.11.2013: Keskiviikkona vastassa RNK Team
5.11.2013: Masiina ei pysynyt TarUn kyydissä
4.11.2013: Masiinan sivuilla uusi ulkoasu!
27.10.2013: Viikonloppu päättyi rumaan tappioon ParSportille