Ennakko: Kauden toinen RNK-voitto tähtäimessä

Rautaliigan ammattilaistason ottelutahti ei osoita hellittämisen merkkejä. HC Mean Machine on askissa jälleen lauantaina, kun V-Cityn luolastoon saapuu RNK Team.

Ottelu on samalla lähtölaukaus sarjan toiselle kierrokselle. RNK on siis ensimmäinen joukkue, jonka Masiina kohtaa toistamiseen tällä kaudella.

Syyskuussa monivuotiset kilpakumppanit mittelivät voimiaan kukonlaulun aikaan sunnuntaiaamuna Raisiossa. Tuolloin Masiina otti tasaisesta ottelusta 6-3-voiton.

Ottelu oli varsin tyypillinen Masiinan ja RNK:n kohtaaminen. 60 peliminuutista viidellä viittä vastaan pelattiin noin kolme ja puoli minuuttia, ja silloinkin tuomarismiehen käsi oli aina ylhäällä siirretyn rangaistuksen merkiksi. Tästä voidaankin vetää johtopäätellä, että mahdollisimman vähäinen jäähypenkin kuluttaminen voi lauantaina parantaa voiton mahdollisuuksia merkittävästi.

Tasainen sarjatilanne tuo otteluun oman lisävärinsä, sillä Masiina ja RNK ovat Rautaliiga-lohkonsa sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla viisi ja kuusi. Hajurakoa on turkulaisten eduksi kaksi pistettä, ja eron tuplaaminen Nuuskaluolassa™ tekisi ns. meisseliä.

-RNK on kovaa pelaava joukkue, joka onnistuu jostain syystä aina sekoittamaan Masiinan pakkaa. RNK:ta edustavien ex-masiinalaisten Toni Luotosen ja Miikka Skinnarlan kohtaaminen tuo otteluun omanlaistaan lisäväriä, myhäilee pulustaja Niko Raitanen, joka on jälleen viettänyt viikkonsa Hervannan metsissä maailman kauneimman murteen ilosanomaa levittäen.

Masiina kalisteli sapeleita viimeksi keskiviikkona ParSportin kanssa. Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat tasaisia, kolmas ei niinkään. ParSport lateli viisi maalia päätöserässä ja voitti 8-1. Masiinan peliesityksessä oli kuitenkin paljon positiivista, vaikka rumista loppulukemista tämä ei välity.

RNK puolestaan kävi torstaina häviämässä kovana kotijoukkueena tunnetulle Liekeille Forssassa. Viime sunnuntain kankkusvuorolla Raisiossa sinikeltaiset tarjosivat kuitenkin myrskyvaroituksen, kun sarjakärki Kiekko-67 joutui jättämään Risteyksen vain yhtä pistettä rikkaampana 6-6-tasapelin jälkeen.

-ParSport-ottelun esitykseen voi olla ihan tyytyväinen, mutta tuloksestahan tässä pelataan. RNK:hon on syytä ainakin yrittää suhtautua vakavasti, koskapa tasapelipiste sarjakärkeä vastaan on jonkinlainen osoitus ryhmän osaamisesta, Raitanen tiivistää.

Ilkeän Värkin kokoonpanotilanne on hyvä, sillä Eastsiden kiekkopyhätön jäälle kirmaa täysi kokoonpanollinen mustavalkoisia. Ottelusta ovat sivussa Samu Asunmaa (koti-ikävä), Daniel Klimscheffskij (edellisen lohduttajana), Joonas Nabb (asennevamma) sekä John Hamberg (kaikki mahdolliset vammat).

Ottelu pyörähtää käyntiin Varissuon jäähallissa kello 19.50. Otteluun on tuttuun tapaan ilmainen sisään- ja ulospääsy. Kotona laiskottelevat voivat seurata ottelun kulkua reaaliajassa Jääkiekkoliiton tulospalvelussa.


07.11.2015 13:23


Jayan @ 02.01.2017 05:38
Fantastic site you have here but I was wanting to know if you knew of any discussion boards that cover the same topics talked about in this article? I’d really love to be a part of group where I can get feedback from other experienced people that share the same interest. If you have any retnsmeodacionm, please let me know. Bless you!




Shirley @ 02.01.2017 05:49
15 minutes is better than 10 mineuus..btt lets get real...Why was it not upped to 30 minutes? Is YouTube so desperate to make money..they force everyone into making small segments which = more money in adds for them?Listen to the people that make YT what it is..allow more time for uploads.




Sherlyn @ 02.01.2017 08:38
Which came first, the problem or the soutilon? Luckily it doesn't matter.




Steffi @ 02.01.2017 14:32
I really like your blog.. very nice colors & theme. Did you design this website yourself or did you hire someone to do it for you?Plz respond as I&8;127#m looking to design my own blog and would like to know where u got this from. thank you




Kailin @ 02.01.2017 15:11
I’m not sure where you’re getting your info, but great topic. I needs to spend some time learning much more or unndistanerdg more. Thanks for magnificent information I was looking for this information for my mission.




Jalen @ 02.01.2017 15:13
*DIES*this RU!eLDcoursE, I was always with the Nancy/Frank myself and these days, I can't believe Nancy's such a hot detective when she never figured out she was a beard for poor Ned :-p


Nimi:
Sähköposti:
Powered by CuteNews
Uutisarkisto

7.11.2015: Ennakko: Kauden toinen RNK-voitto tähtäimessä
6.11.2015: Pirteä esitys, rumat lukemat - ParSport vahvempi Varissuolla
31.10.2015: Ennakko: Vieraita Urjalasta
30.10.2015: Kiekko-67 pudotti Masiinan kyydistä päätöserässä
28.10.2015: Ennakko: Sarjakärki vastassa Turun derbyssä
24.10.2015: Ennakko: Masiina haastaa Liekit divariklassikossa
23.10.2015: Otto Silvennoinen jättää Masiinan
23.10.2015: Kaarina HT luopuu sarjapaikastaan
20.10.2015: Maalintekoharjoitus Kaarinassa
14.10.2015: JKS vastaantulija Kinnus-Villen mankelissa
5.10.2015: Rockets kumoon kotiavauksessa
30.9.2015: Lari Rämö siirtyy Viikinkeihin
29.9.2015: Kauden avauksesta puhtaat paperit
26.9.2015: Seuralegenda Leo Bernoulli Masiinan peräsimeen
1.9.2015: Pelipaikkoja tarjolla kaudeksi 2015-16!
16.2.2015: Kasvot puhtaiksi kotiyleisön edessä
4.2.2015: Alavireisten kohtaaminen Varissuolla
2.2.2015: Heikko ylivoima sulatti voiton avaimet
28.1.2015: Kotitaika tuhottiin välittömästi
16.11.2014: Kuuma ja tasainen kamppailu kääntyi Kisureiden voitoksi
15.11.2014: Kisurit vieraana Varissuolla
28.10.2014: Draaman kaari kuin Lämäristä
24.10.2014: Lähes täydellä rosterilla liikenteeseen
16.10.2014: Lari Rämö ja Kristian Kosunen Masiinaan
6.10.2014: Voittokantaan kotiluolassa
27.9.2014: Masiina jäi Kisureiden jalkoihin
27.9.2014: Lauantain haasteena TuK-V
23.9.2014: Topi Temonen Masiinaan
21.9.2014: Debytantin maali ei tuonut sankarin viittaa
20.9.2014: Kausi alkaa Kiekko-67:aa vastaan
19.9.2014: Kauden 2014-15 kapteenisto julki
19.5.2014: HC Mean Machinen taustoilla muutoksia
6.4.2014: Haluatko pelata Masiinassa kaudella 2014-15?
13.3.2014: Masiina suli kauden päätöksessä
8.3.2014: KK-V-ottelun kokoonpano
6.3.2014: KK-V-ottelun digiotteluohjelma nyt netissä
25.2.2014: KuKi luisteli HC Mean Machinen yli
23.2.2014: KuKi sunnuntaina Varissuolle
16.2.2014: TarU murskasi vajaamiehisen Masiinan
15.2.2014: Lauantaina TarUn vieraaksi
13.2.2014: Kiekko-67 nousi viime sekunnilla tasoihin
12.2.2014: Turun herruus jakoon kauden viimeisessä derbyssä
2.2.2014: Tappio Uudenkaupungin lauantaikävelystä
27.1.2014: Liekit kaatui loppuhetkien maaleilla
26.1.2014: Sunnuntaikiekkoa Varissuolla - vierailulla Liekit
22.1.2014: Virta ja Stranius sivussa kuunvaihteeseen
18.1.2014: EjL ei antanut Masiinalle mahdollisuuksia
13.1.2014: Tue Masiinaa - ryhdy kannattajajäseneksi!
13.1.2014: Loppusarja käyntiin niukalla tappiolla
12.1.2014: Jatkosarja alkaa sunnuntaina
18.12.2013: Väsymätön tulitus tuotti voiton RNK:sta
17.12.2013: Alkusarja päätökseen RNK:n vieraana
15.12.2013: Liekit-ottelu päättyi katkeraan tappioon johtoasemasta
15.12.2013: Revanssi haussa Liekkejä vastaan
12.12.2013: Kiekko-67 kaatui kovan väännön jälkeen
11.12.2013: Kokoonpano keskiviikon paikallisotteluun
11.12.2013: Keskiviikon haasteena Kiekko-67
8.12.2013: Jo toistamiseen ruma tappio TarUlle
4.12.2013: Paraisille äärimmäisen repaleisella kokoonpanolla
21.11.2013: Kiekkohait kaatui rutiinilla
20.11.2013: Kiekkohaita vastaan tavoitteena ehjä jääkiekko-ottelu
10.11.2013: Masiinalle toinen peräkkäinen voitto
9.11.2013: Kokoonpano USiKi-otteluun
9.11.2013: USiKia vastaan haussa toinen peräkkäinen voitto
7.11.2013: Masiina voitti RNK Teamin selvästi
6.11.2013: Kokoonpano RNK-otteluun
6.11.2013: Keskiviikkona vastassa RNK Team
5.11.2013: Masiina ei pysynyt TarUn kyydissä
27.10.2013: Viikonloppu päättyi rumaan tappioon ParSportille
26.10.2013: Lauantaina kotiavaus - vastassa kova ParSport
26.10.2013: Kiekko-67 perjantaina vahvempi
25.10.2013: Kokoonpano perjantain paikallisotteluun
25.10.2013: Perjantain Kiekko-67-ottelu suorana netissä
25.10.2013: Perjantaina vastassa Kiekko-67
25.10.2013: Heinosen kausi ohi, Kaupilla olkapäävamma
24.10.2013: Sami Partanen vahvistaa HC Mean Machinea
12.10.2013: HC Mean Machine väänsi kaksi pistettä Salosta
11.10.2013: Kokoonpano Kiekkohait-otteluun
5.10.2013: Liekit-ottelu peruuntui
5.10.2013: Kokoonpano Liekit-otteluun
5.10.2013: Lauantaina kotiavaus Liekkejä vastaan
4.10.2013: HC Mean Machine lainaa maalivahtia